keskiviikko 21. syyskuuta 2011


Tässä pojalle tehty paita. Kangas ikasyrilta, ensin en pitänyt yhtään kankaasta, mutta oikeastaan olikin loppujen lopuksi aika kiva. Malli vaan ei halunnut yhtään pysyä paikalla kun otin kuvia :)


Hakusessa pahasti tämä blogin tekeminen ja siksi kaikki vähän vinksin vonksin. Kuinkaha nämä kuvatkin saa oikein päin??
No tässä kuitnekin meidän keskimmäiselle lapselle tehty lohikäärmepaita. Tässäkin hyvin kärsimätön malli, mutta jonkunlainen kuva kuitenkin saatiin :) Tää on Znokin kangasta ja täytyy sanoa, että oon todella tyytyväinen laatuun. Oli tosi kiva ommella ja sopivan jämäkän tuntuista kangasta. Lapsen oma valitsema kuosi.






 Tässä sitten jotain meidän pienimmälle. Eli kans tuosta Ikasyrin kirjainkankaasta, tällä kertaa vaan tyttöjen värisestä tehty huppari. Tää on ihan ensimmäinen mun koskaan tekemä huppari ja siihen nähden onnistui ihan kivasti jos vaan ei kato liian läheltä :). Kaverina hupparilla sieni legginsit, en muista mistä tämän kankaan ostin. Ihan ensimmäiset tekemäni legginsit myös (eli kuvassa pilottiversioita) heh. Nää ei kyllä tippaakaan sovi yhteen, mutta kun ne oli nyt tehty ja päälle sovitettu niin pitihän niistä sitten kuvakin napata.






Tässä taas sitten kaverin lapselle lahjaksi tehty mekko/tunika pussihelmalla. jotenkin oon ihastunut tähän pussihelmaan. On kiva ja helppo tehdä ja tuo mekolle vähän ilmettä. Tää on kokoa 92/98 ja on omalla kaavalla tehty summissa :)



Sitten on vielä pakko esitellä pari kirppislöytöä. Mä oon jotenkin jäänyt koukkuun tohon kirppiksillä kiertelyyn sieltä tekee joskus kyllä niin mahtavia löytöjä :)



Tää keinutuoli oli mun mielestä jotenkin niin ihana, joudun kyllä vähän varmaan tuunaamaan sitä kun oli osittain aika kulunut, mutta saa nähdä koska ehtis. Maksoin tästä 5e, ei ollut mun mielestä paha.


Tällainen keinuhevonen muistaakseni maksoi 6,5e. Tällainen ollut itselläkin lapsuudessa, en tiedä minne se on joutunut. Tämä yksilö kulunut, mutta ihana:)
































Alkua

Olen Mari, kolmen ihanan lapsen onnellinen kotiäiti. lapset -06, -08 ja -10. Käsityöharrastuksen olen aloittanut ihan tyhjästä, kokemusta aiemmin ompelusta yms. ainoastaan kouluajoilta. Viime jouluna toivoin joulupukilta ompelukonetta ja sellaisen pukki myös toi :) tästä se sitten lähti tämä ompelu innostus. Aluksi harjoittelin tekemään pipoja ja nyt harjoittelen tekemään kaikkea muutakin. Osa töistä on edelleen varsinaisia tekeleitä, mutta osa myös jo ihan käyttökelpoisia. Virkkaan tai kudon myös silloin tällöin, mutta siinä hommassa olen edelleen todellinen amatööri. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja/terveydenhoitaja ja sairaanhoitajan töitä käynkin silloin tällöin tekemässä, että saan ansaittua vähän kangasrahaa. Niin ja taloudesta löytyy myös rakas aviomies. Tässäpä kai nämä tärkeimmät.